keskiviikko 27. elokuuta 2014

Treffit vai itsensä pahoinpitely = deittailun viimeinen metri

Tämä on taas näitä "rakas päiväkirja tyyppisiä pohdintoja. Jos odotat jotain asiallista ajatuksen virtaa, niin ohita tämä. Nyt märsätään saakeli! Taustalle suosittelen The Madden Brothersien kappaletta "We are done" 


Deittailussa tulee jossain vaiheessa se tilanne, kun tosissaan miettii lyökö
mieluummin itseään vasaralla sormeen kuin menee tapaamaan jotain uutta tyyppiä. Sikäli mikäli piuhat ovat hieman löyhemmällä johtuen kellon ajasta tai muuten vaan, niin kaikille lienee selvää ettei edelleenkään ole oikein onnistanut. Sinällään "onnistaminen" on terminäkin niin sopimaton tilanteeseen nähden, ettei huvita alkaa sitä purkamaan. Mutta olemme siis tilanteessa, jossa itsensä satuttaminen alkaa olla aika helvetin varteen otettava vaihtoehto mahdollisuuksiin nähden.

Omaa sohvaperunaansa tällä hetkellä vertaileva lukija saattaa ihmetellä kuinka alan olla näin kypsynyt tilanteeseen? Maailmahan on täynnä ihania tyyppejä, joita ah niin mielellään itse tapaisi! No jaa. Moni teistä siellä maailmassa on ihan okei. Ja mä olen teidän mielestänne ihan jees. Mutta me molemmathan tiedetään ettei se riitä. Pitää olla vähän enemmän.

Tässä vaiheessa minun kuuluu anteeksi pyytävään sävyyn kertoa kuinka en itsekään ole täydellinen, ja ettei se haittaa kunhan vaan rakastaa itseään. Ha! Sontaa! Mä olen ihan hiton mahtava tyyppi. Rehellinen, luotettava, huolehtiva, hauska ja niin edelleen. Mutta nämä jututhan toimii vain jos toinenkin osapuoli arvostaa samoja juttuja. En nyt myy tässä enempää itseäni vaan keskityn siihen kyllästymiseen, joka meidät kaikki sinkut valtaa jossain vaiheessa.

Olen nyt käynyt neljän henkilön kanssa treffeillä. Näiden henkilöiden kanssa keskustelu sujui sulavasti internetin maailmassa, osan kanssa jopa puhelimitse ennen tapaamista. Mutta kun kohtasimme oikeassa elämässä kasvotusten - kipinää puuttui. Sitä mikä saa katsomaan toisen perään uudelleen ja vilkuilemaan ympärilleen josko hän olisi läsnä. Jokaiseen ihmiseen kuitenkin tutustuu jonkin verran ennen treffejä. Sitä kuluttaa aikaa ja energiaa, kiinnostus herää ja paikalle saapuu toiveikkaana vain huomatakseen "ettei meillä ihan synkkaa". Olen alkanut opettelemaan erilaisia sekä uusia tapoja sanoa "sä olet ihan kiva tyyppi". Myös molemmin puolinen hiljaisuuskin ajaa asian aika nopeasti (kummallakin oli sama fiilis - huh helpotus!). "Oli kiva tavata" ja perään heitetty aavikkopallo on aika toimiva.

Ne aavikkopallot ovat kuitenkin aika painavia. Ja niiden mukana saattaa olla jotain painolastiakin, niin ne mokomat saattavat jäädä siihen nurkille sitten kärkkymään ja muistuttamaan itsestään.
"Sillä oli vain takatukka. Olet aivan liian ankara. Tyyliseikoilla ei ole väliä."
"Se on tosi hyvä tyyppi. Sun pitää antaa sille mahdollisuus."
"Et sinä itsekään mikään kukkanen ole."
"Hei, tämä vaikuttaa sentään tasapainoiselta tyypiltä!"

Joo... Taidanpa poistaa sen Tinder-tilinkin samaan syssyyn. Moni kaveri on kannustanut pitämään sen. Ihan "siltä varalta ettei sitä koskaan tiedä". Toiset ovat kannustaneet poistamaan sen koska "kun etsii, ei löydä". Mä en usko kumpaankaan jos ihan totta puhutaan. Mutta mä haluan säilyttää sormeni työhasardeja - en treffivälttelyitä varten. (Koska mä en osaa valehdella, niin äärimmäiset keinot ovat sallittuja. Ainakin mielikuvituksessa. Tataaa!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti