torstai 29. elokuuta 2013

Vanha teksti: Rakas Marabou, kirjoitan sinulle ensimmäistä kertaa.

Julkaistu 1.2.2012 Ketoosin alla blogissa


Aikanaan suklaa oli minulle samanlainen intohimo kuin leipäkin. Jos ihminen saisi elää valkoisella leivällä ja suklaalevitteellä tuntematta huonoa oloa niin henkisesti kuin fyysisestikin, en olisi kaivannut mitään muuta mukaani autiolle saarelle. Siirryttyäni vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle jouduin jättämään hyvästit lempisuklaalleni: Maraboun maitosuklaalle. Herkkiä jäähyväisiä jätettiin monesti kaupan kassan läheisyydessä. Välillä vanha suola alkoi janottamaan, mutta tilanteesta selvittiin osoittamalla esitettyä välinpitämättömyyttä. Muutaman kerran kohtaamisesta selvittiin huonommin, tarttuen intohimoiseen hetkeen kuin viimeiseen. Saatoin antaa suussani sulaa yhden ainoan palan tuota syntisen pehmeää makua, kun taas toisella kerralla tartuin kokonaiseen levyyn ja pidin sen itselläni. Tästä on menty paljon eteenpäin. Nykyään vilkaisen kaupan tiskeillä maitosuklaalevyjä ja muita Maraboun mahtavia makuja, mutta sen suuremmin ajattelematta siirryn maitosuklaasta tummempaan. Alkuun tummasuklaa maistui suuhuni liian karvaalta, mutta tänä päivänä en syö alle 70% suklaata, koska kaikki muut maistuvat aivan liian makealle. Makuaisti muuttuu ja kehittyy. Mutta tietyssä suhteessa makuni on säilynyt ennallaan; nautin edelleen mieluiten Maraboun suklaita. En osaa selittää miksi, enkä ole koskaan järjestänyt suklaamaistajaisia selittääkseni tätä.

Muutama ryppy rakkaudessamme on. Ikävä kyllä Maraboun tummia Premium suklaita on saatavillani paljon vähemmän kuin konserni itse uskookaan. Marabou on siis tuottanut kuluttajien saataville monia erilaisia makuja, mutta maalla asuva kansalainen ei ole näiden makujen tavoitettavissa. Mille maistuukaan merisuola-pekaaninpähkinäsuklaa tai 86% suklaa? Premium minttusuklaa on ehdoton suosikkini, mutta on vain arvailun varassa onko sitäkään saatavilla. Suklaavarastoja on siis suunnitelmallisesti kasvatettava, kun menen suurempaan kaupunkiin kaupoille ja voin vain toivoa, että saatavilla olisi uusia makuja. Eivätkö kaupat tilaa näitä erikoisempia makuja, kun myynti ei ole käynyt odotetusti vai menevätkö erikoisimmat maut aina kaupaksi kuin kuumille kiville ennen kuin itse ehdin paikalle? Lähikauppojeni myyjät eivät aio täyttää hyllyjään näillä erikoissuklailla, niin kauan kun Aarre arkku-karkkipussit menevät kaupaksi.

Marabou myös kuvittelee, että tottumukseni suklaan syönnissä on muuttunut arkisemmasta herkuttelusta hienostuneemmaksi. Ensi alkuun suhteeni tummaan suklaaseen oli samanlainen kuin maitosuklaaseenkin: yhdestä palasta saatettiin karata kokonaiseen levylliseen tätä tummaa herkkua. (Nykyään osaan hillitä tämänkin ja syön sen määrän mitä ruokavalioni sallii.) Mentyään metsään jo kahdessa asiassa, Maraboulla on omasta mielestään selkeä käsitys siitä, missä minä syön suklaani; hienostelevan tyynesti kahvikupillisen ääressä kenties turhan tärkeän ystäväni seurassa. Tassit kilahtelevat, kun laskemme tyynesti kuppimme alas ja puraisemme suklaapalasen reunaa varovaisesti. Tai niin heidän nettisivunsa viestittävät minulle. Marabou kai toivoo, että olen järjestänyt hyville ystävilleni suklaamaistajaiset, ja me naurame heleästi tumman suklaan ääressä. Oikeasti? Luuletteko te niin? Jos minä aiemmin en halunnut jakaa levyäni, miksi tekisin niin nyt? Istahdan illalla sohvalle nappaan suklaata ja katson lempiohjelmaani. Yritän saada aikaiseksi sen saman kotoisan lämmöntunteen, jonka sain maitosuklaasta. Antaa nauhotettujen naurujen siivittää iltaani eteenpäin.

Maraboulla menee markkinoinnissa siis metsään, vaikka joku möi heille suurella rahalla idean sademetsästä. Premium suklaa on muuttunut minulle tunnetasolla ajan myötä kaukaisemmaksi, kalliimmaksi ja turhan tärkeäksi. Ja mitä se viestittää konsernille, jonka uskollinen asiakas tämä vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattava opiskelija on ollut. Katsotaan. Lähetän nimittäin tämän blogitekstin heille linkkinä ja odotan mielenkiinnolla minkälaisen vastauksen saan heiltä. Toivottavasti he sallivat vastauksen julkistamisen.

Vanha teksti: Syö leipää kurja

Julkaistu 20.1.2012 Ketoosin alla blogissa

Teksti sisältää houkutuksia, en suosittele lukemaan jos taistelet juuri leivän himoa vastaan.

Vaaleaa paahdettua paahtoleipää margariinilla, ranskanleipä maksamakkaralla, bruschetta, itse tehty ciapatta, tuore maalaisleipä rapealla kuorella... Jos sinulla on vaalea leipää, olen orjasi. Tai olin.

10 000 vuotta sitten ihminen alkoi viljellä maata. Hiilihydraattien määrä kasvoi väistämättä viljojen, riisin ja maissin tullessa osaksi ruokavaliotamme. Matkan varrella nykypäivään ruokavalioomme tuli 1600-luvulla peruna, joka edelleen on tärkeä osa suomalaisten päivittäistä ruokavaliota. Siitä huolimatta terveytemme ei kohentunut. Lopulta tuloksena oli yksilö: kaksikymppinen ylipainoinen nainen, joka himoitsi vaaleaa viljaa, mutta valitsi siitä huolimatta ruisleivän yhä useammin. Tottelin terveysviranomaisten suosituksia nauttia 55-60% hiilihydraatteja päivittäisestä energiatarpeestani ja muistelin ruokalan seinällä ollutta auringon haalistamaa julistetta lautasmallista. Enkä tuntenut itseäni sen terveemmäksi. Vyötäron tilanne vain paheni, kun löin hynttyyt yhteen tyypin kanssa, jonka perheessä periaatteena oli, että jokainen ateria sisältää leipää sekä keitettyjä perunoita.

Usealle aloittelevalle karpille on hankalaa luopua leivästä, ihan niin kuin oli minullekin. Sen vuoksi leivomme usein itse leipää tai siihen verrattavia tuotteita (selitän pian tämän termin). Minulla on itsellänikin lempireseptejä, jotka sisältävät aika lailla juustoa, kananmunia, mantelijauhetta, vehnäleseitä sekä psylliumjauhetta. Nämä leivät ovat hyviä, vaikka ensimmäisellä kerralla ne maistuivat suuhun aika jännittävälle. Ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan on leivän tuntu. Se mille pureskeltava leipä tuntuu suussa. Sitä ei itse asiassa tule ajatelleeksi, kun leipää syö päivittäin. Sen vuoksi käytän termiä leipään verrattavia tuotteita. Haaveistani tuli totta, kun karppaajien saataville tuli vähähiilihydraattisia leipiä. Ne saattoi tilata ensi alkuun ulkomailta, mutta suoraan sanottuna minulla ei ollut varaa moiseen. Karppinen leivän tullessa kauppoihin olin kokeilun halusta innoissani ja ostin tarjouksessa ollutta uutuutta pakastimeen. Odotukset olivat korkealla, kun sulatin ensimmäiset viipaleet. "Klonk" kalahti korviini, kun pudotin leipäpalan lautaselle sulamaan seuraavaa aamua varten. Katselin tuota ruokavalioni uutuutta valkealla leipälautasella. Kuinka pieni... Karppinen ruispalan viipale painaa 25g ja seuraavalle aamulla luvassa oli siis leipää 50g verran. Vertaillakseni uutta ja vanhaa ruokavaliotani haluan esitellä pientä faktaa otetaan vertailtavaksi Vaasan ruispala. Yksi viipale painaa hieman päälle 27g ja yhden ruispalan kokonais painoksi tulee siis 55g. Viipaleiden koko ero on huomattava siihen verrattuna, että gramma koko on lähes sama. Aamulla pienelle Karppinen viipaleelle ei sovi paistettu kananmuna, vaan joudun jättämään osan kananmunasta lautaselle (hyvin pieni vaiva), kun taas toiselle henkilölle valmistetussa aamupalassa Vaasan ruispala on yliveto tässä suhteessa. Itse Karppinen leipä maistuu hyvälle ja tuntuma on oikea. Ei paha.

Mutta mitä ihmettä? Karppinen viipale sisältää hiilihydraatteja 4 g HH. Aamiaisen hiilihydraateista 8g tulee ainoastaan leivästä. Yhdessä viipaleessa Ruispaloja on hiilihydraatteja noin 12g. Ei kovinkaan suuri ero, ottaen huomioon että Karppinen viipaleet ovat aika pieniä, vaikkakin täyttäviä.

Lopputulos: sikäli mikäli en olisi huomattavan tarkka hiilihydraateistani (eli söisin yli 20g HH/päivässä) saattaisin vaihtaa Karppiset tavalliseen Ruispala-viipaleeseen. Proteiineissa Karppinen voittaa karvan verran, mutta ei tarpeeksi mikäli vaakakupissa painaa leivän saatavuus, taloudelliset seikat ja se että taloudessa toinen syö Ruispaloja. Mutta siihen asti kunnes näin on, pysyn Karppisen puolella - aina silloin kun en itse jaksa leipoa esimerkiksiä Mantelileipää. Koska loppujen lopuksi en halua riskeerata ruokavaliotani sille, että ruisleipää syödessäni minulle herää taas vanha tuttu sokerin himo. Toiset voivat syödä ruisleipää ilman tuota pelkoa, mutta minä en. Siispä, ei edelleenkään niin sanotusti oikeaa leipää kurjalle, ja vaaleat leivät saavat jäädä kauppojen hyllyille muiden syötäväksi.

Käykääs vilkaisemassa myös tämä blogi, jossa Karppinen on otettu testattavaksi.

Lisäys 29.8.2013 Olen ilolla seurannut vähähiilihydraattisen leivän lisääntymistä ruokakauppojen valikoimissa. Vaihtoehtoja on näkkileivästä, rukiisempaan, unohtamatta vanhaa kunnon Karppista, joka koostuu paljolti siemenistä. Ostoskoriin on ilo sujauttaa karppaajalle sopiva leipä arkena ja toivoa että seuraavilla vapailla on aikaa leipoa.

Vanha teksti: Hyvä karppi, paha karppi

Julkaistu 28.1.2012 blogissani Ketoosin alla

Edellisessä tekstissäni en selkeästikään päässyt eroon mediaa koskevista agressiostani, koska jäin kiihkeästi pohtimaan minkälaista vääryyttä me itse teemme omillemme mediassa, haastatteluissa sekä blogeissamme. Saatamme huomaamattamme luoda vääristynyttä maailmankuvaa ruokavaliostamme, joka on vain osa arkeamme. Alunperin täysin viaton pyrkimys kertoa omasta elämästään, ruokavaliostaan ja energisyydestään ei aina tuo sitä tulosta, jonka me haluaisimme julkisuuteen. Hyvä tahto ei siis riitä. Meidän pitää harkita sanamme tarkkaan ja olla selkeitä. Jokainen meistä on haluamattaankin osa vähähiilihydraattisen ruokavalion julkisuutta - niin minä kuin myös itsensä näännyttäjät. Suurinta ääntä saattaa pitää myös henkilö, joka ei tiedä mistä puhuu. Vai tietääkö, kun tapoja syödä on yhtä monta kuin vatsalaukkujakin?

Uskonnon lailla

Löysitkö äskettäin vähähiilihydraattisen ruokavalion ja nyt hehkutat hyvää oloasi kaikille vastaan tuleville? Ei haittaa vaikka henki haisee ketoosista kuin kuolleelle mäyrälle, koska olo on energinen. Listaat lukemiasi kirjoja ja kiihkein sanakääntein osaat lausua suoria lainauksia. Paatos ei puhu puolestaan, kun vastalauseita kuullessasi otat puolustelevan kannan todistaaksesi kuinka väärässä muut voivat olla. Tulta syöksevä peto ei saa kansalaisia tyhjentämään ruokakaappejaan liiallisista hiilihydraateista. Hengitä syvään, pohdi millä tavalla haluat jakaa viestiäsi ja peruuta ihmeessä se tilaus. Älä esitä. Tiedät mistä puhun. Itse taittamien karppauksesta kertovien esitteiden jako kadunkulmassa on sama kuin Vartitornien kauppaaminen City-käytävällä; parempi jättää väliin. Peruuta siis se tilaus.

Rasvattomat tuotteet

Muutoin hyvä haastattelu lehdessä kokee vähähiilihdraattiseen ruokavalioon tottuneen karppaajan kohdalla armottoman takaiskun, kun haastateltava kertoo syövänsä ainoastaan vähärasvaisia maitotuotteita. Mitä helvettiä? Mitä järkeä on hehkuttaa kokonaisen aukeaman verran autuaaksi tehnyttä ruokavaliota, kun journalismin huipentuman lopussa tulee myös kertoneeksi ettei syö voita?! Lukijan sisällä käydään kamppailua; onko tämä nyt sitten omien kuvailujensa mukainen hyvä karppi vai paha karppi, joka pilaa aloittelevien karppien matkan puhumalla soopaa? Vai onko minun myönnettävä itselleni, että tällainen ruokavalio toimii hänelle? Mieleni tekisi selvittää missä kyseinen henkilö asuu ja viedä pihatielle ansa. Arvaamaton hyvä/paha karppi saisi selittää tekosensa juurta jaksaen pää alaspäin roikkuen ja lähettää tämän jälkeen lehteen korjauspyynnön, jossa hän haluaa huomauttaa ettei vähärasvattomuus ole tie onneen. Tämän jälkeen voin ottaa päivittäisen voikylpyni.

Dieetti

"Olen hiilihydraattitomalla dieetillä." Millä? Uskokaa jo, tämä ei ole dieetti. Tämä on elämäntapa, osa arkeanne, tapa jolla korjaatte ruokavalionne. Dieetit on kokeiltu vuosien saatossa: nestekuureja, 1000 kalorin viikkoja, olutdieetti... Itsensä kiduttamiseen on monta tietä, mutta karppaaminen ei ole niitä. Hanki itsellesi lapamato - se vasta on hurjaa. Nutrilet ja muut pussikeitto kuurit ovat dieettejä, eivätkä ne kuulu vähähiilihydraattiseen ruokavaliion vaikkakin olen ymmärtänyt, että niissä vaikutetaan päivittäiseen hiilihydraattien saantiin. Pussikuurit ovat usein myös vähäkalorisia eivätkä tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Ruokaan pitää pystyä luomaan hyvä suhde, jotta saavutetut tulokset eivät mene hukkaan. Sanotaan se yhdessä: Dieetit ovat väliaikainen ratkaisu.

Tämä kohta itse asiassa koskee muitakin kuin karppaajia, mutta: Parhaat vinkkini- osiot pitäisi kieltää lailla. Ei karppaus ole mikään uskonto ja sananvapaus on valttia, mutta keksikää pian jokin filtteri, jonka kautta näitä vinkkejä saa jaella kaikelle kansalle. Pääni ei ehkä enää kestä, ja täysin päämäärätön blogi kokee ennen aikaisen kuoleman. Esimerkiksi "Tee päätös" vinkki ei auta ketään, vaikkakin se herättää hetkeksi miettimään mahareppuaan. Päätös lähtee yksilöstä itsestään ja yleensä se tapahtuu huomaamattaan useammankin repsahduksen jälkeen. Älä siis huoli vaikka et saanutkaan vinkkien mukaisesti kaveria mukaan laihduttamaan tai yltiöpäinen laihduttamisen julistaminen kokikin hieman karvaan kohtalon, kun dieetin jälkeen kiloja tuli takaisin kymmenen ylimääräistä. Unohda naisten lehtien vinkit ja mieti asioita, jotka motivoivat sinua. Testaa meneekö makeanhimo ohi pesemällä hampaasi tai juomalla vettä, mutta älä ota siitä rutiinia, jos vinkki ei kerta kaikkiaan sovi sinulle.

Kieltäytyjät - uhka vai ystävä?

Jos sinulle tarjotaan pullaa, kakkua tai muita hiilihydraattihimot herättäviä herkkuja, sano "kiitos ei". Kieltäytyminen on ihailtavaa tiettyyn pisteeseen asti. Kerro ruokavaliostasi turhia valehtelematta ja varaudu siihen että sinusta tehdään pilkkaa vihjailemalla ettei moisella muotidieetillä voi saada aikaan tuloksia. Parempi sekin kuin marttyyrimainen marmattaminen sukujuhlissa siitä kuinka pöydässä ei taaskaan ole mitään sinulle. Oma asenteenne tilanteeseen saattaa pelastaa niin omat kasvonne koko suvun kesken kuin myös muiden karppaajien maineen.

Kaiken kaikkiaan armaat karppitoverit; maltti on valttia. Voinemme todeta, että olemme itse osa niin ongelmaa kuin vastaustakin. Voimme vaikuttaa vähähiilihydraattisen ruokavalion julkisuuskuvaan, emmekä vain syyttää muita ruokavaliomme vähättelystä sekä vääristelystä. Mikäli teitä haastatellaan lehteen, muistakaa pyytää artikkeli luettavaksenne ennen julkaisua. Joku karppituttava voinee lukaista myös luottamuksellisesti jutun ja mainita jos hän huomaa siinä asioita, joita hän ei allekirjoittaisi. Kyllä tästä vielä hyvää mainetta syntyy.

Vanha teksti: "Karppasin liikaa"

Vanha teksti Ketoosin alla blogista

Mahtavaa. Taas on julkisuudessa henkilö, joka on näivettänyt itsensä. Tänään (26.1.2012) Jukka Puotila on kertonut Iltalehdessä laihduttaneensa kahdeksan kiloa karppaamalla. Lyhyenläntä juttu koostuu pääosin kuvista, joissa vertaillaan Jukan ulkomuotoa erilaisissa tilanteissa. Sattuiko kukaan huomaamaan, että näissä erilaisissa tilanteissa on vaikuttavana tekijänä muun muassa stailaus, meikkaus ja valaistus. Tätä ajattelemattomalle, kuvissa on vuosi toisensa jälkeen riutuvamman näköiseksi muuttunut mies. Kuulostaa vähähiilihydraattisen ruokavalion puolustelulta vai mitä? En kiellä, mutta lueppa loppuun asti, ellei savu tule jo korvista.

Minua itse asiassa suututtaa kyseisessä lehtijutussa se, ettei lukijalle kerrota millaista ruokavaliota näyttelijä on tarkalleen ottaen noudattanut. Mitä hän on syönyt? Kuka häntä on mahdollisesti ohjannut ruokavalion kanssa? Onko hän saanut tarpeeksi kaloreita, ottaen huomioon että hän treenaa jopa kaksi kertaa päivässä? Kukapa ei näyttäisi kuivan kesän oravalta, jos treenaa tuollaisella tahdilla. Minkälaista treeniä hän tekee? Yhdessä kappaleessa olen esittänyt monta kysymystä, eikä vastauksia ole luvassa, ellei Jukka itse googleta nimeään ja kommentoi. Hän on nimittäin ainoa oikea henkilö vastaamaan miksi näin kävi.

Jukka ei kuitenkaan ole ainoa henkilö, joka saa sappeni kiehumaan tästä aiheesta. Sama kaava nimittäin toistuu hyvin useasti lehtijutuissa. Joku ruokavalioon vihkiytymätön hankkiutuu tietämättömyyttään pahimmillaan sairaalaan ja päätyy lehtien otsikoihin. Mediassa sitten kohutaan kuinka tämä ruokavalio on tappava ja viattomasti laihdutustarkoituksessa karppauksen aloittanut ei enää koskaan jätä pois hiilihydraatteja. Ensinnäkään hiilihydraatteja ei jätetä kokonaan pois. Se ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, saatikka tervettä. Puhumme vähähiilihydraattisesta ruokavaliota, emme hiilihydraatittomasta. Karppaustyylejä tuntuu olevan yhtä monta kuin karppaajia. Itse kuulun osittain tiukkaan alakarppiin tai alakarppiin jolloin pyrin pitämään itseni ketoosissa noin 20 grammalla hiilihydraattia päivässä (ketokarppi). On olemassa myös hyväkarppeja, joiden ruokavalioon kuuluu vapaammin marjoja, juureksia sekä makeuttamattomia maitotuotteita. Puhumme edelleen karppaajista, kun henkilö syö noin 100g hiilihydraattia päivässä. Vertailuksi kerrotakoon, että 70 grammassa pastaa (keskikokoinen annos) on jo hiilihydraatteja lähemmäs 50 grammaa. Mikäli karppaaja treenaa, hän saattaa harrastaa syklittämistä saadakseen treenistä irti parhaan tehon. Vähähiilihydraattinen ruokavalio ei ole siis syy näivettää itseään ja sitten sanoa, että tämä tilanne on karppaamisen syytä. Järki käteen ihmiset hyvät! Tutustukaa siihen mitä syötte.

Seuraavan kerran, kun lueskelette lehtijuttua jossa vähähiilihydraattista ruokavaliota parjataan, lukekaa teksti kunnolla. Mitä haastateltava todella kertoo ruokavaliostaan? Kansanterveys on kova sana, kun virallisterveellistä ruokavaliota ja karppaamista puntaroivat ottavat yhteen. Kumpikin osapuoli uskoo toisen "myrkyttävän" hyväuskoisia kansalaisia. Pahoitteluni muun muassa Mikael Fogelholmille, aion jatkossakin haastaa asiantuntijuutesi päivittäisellä ruokavaliovalinnallani. Karppauksen pitkäaikaisvaikutukset ovat tutkimuksen alla, mutta henkilökohtaisesti en halua enää ikinä kokea huonovointisuutta, kohonneita tulehdusarvoja, ripulia saatikka ylipainoa. Viimeisimmän kanssa taistelen edelleen, mutta muut vaivat ovat mennyttä ja nyt julkisuudessa. Kuivan kesän oravaa minusta ei saa koskaan.