tiistai 14. toukokuuta 2013

Kliseinen onni

Jos nyt aivan lonkalta saa heittää, niin tutkituimpia asioita tässä tiedostamassamme maailmassa on seksi ja onnellisuus. Toisesta sopii puhua yleisesti kahvipöydässä, toisesta ei. Minun kahvipöytäseuranani on useasti some, mikäli vastapäätä tai vieressä ei istu jotain sellaista olentoa, joka nyt sattumoisin reagoisi jotenkin siihen mitä suustani suollan. Mutta useasti kahvi meinaa jäädä kurkkuun, kun feed tai virta on täynnä maailmaa syleilevää onnellisuutta. Kuvat ja tekstit kannustavat avaamaan sydämen rakkaudelle ja mielen onnelle. Onnihan saattaa olla aivan kulman takana tai huomisessa. Täysin varoittamatta (minkä on pakko olla laitonta jollain tasolla) onni voi olla arkiset asiat tai löytyä elämäntilanteen hyväksymisestä. Älkäätte ymmärtäkö minua väärin: kannustakaa kanssaihmisiä unelmoimaan, haaveilemaan ja nauttimaan, mutta muistakaa ettei yleisö ole aina vastaanottavin, kun jalat on tiukasti maassa, kädet paskassa ja taskut tyhjänä. Siinä vaiheessa hedonistinen nautinnon metsästys kuulostaa kieltämättä hyvälle, mutta kun ei se elämä nyt ihan niinkään mene. 

Kävin Twitterissä keskustelua onnellisuuden käsitteestä, määrittelemisestä sekä tavoittelusta. Monelle onni oli pieniä asioita ja onnellisuus taas laajempi elämää täyttävä muodoton teoria, joka syntyy näistä onnenpuroista. Reseptinä onnellisuudelle toistui hetkessä eläminen ja tilanteisiin tarttuminen. Tuntui siltä, että joku tiesi aina toista paremmin mistä onnellisuus koostuu. Miksipä ei tietäisi, onhan kyseessä hyvinkin henkilökohtaisena nähtävä asia. Keskustelussa toistui myös toinen asia, hieman ristiriitainen: onnea ei etsitä tai tavoitella (hetkinen... Nautinto -onni, uh - asiaan) vaan se tulee elämään yhtä varoittamatta kuin tämä rakkaus. Totta kai onnea etsitään! Kukapa ei etsisi onnea elämäänsä enemmän kuin onneton?! On jopa ajattelematonta sanoa etteikö kaikki elämässään olisi etsinyt onnea tai nautintoa, joka johtaa onnen tunteeseen (mikä taas on omasta mielestäni täysin eri asia kuin itse onni käsitteenä). Itsensä henkistä myrkyttämistä, joka tuli esille keskustelussa, on toki vältettävä, mutta kuinka onnettomaksi itsensä kokeva ihminen kykenee välttämään tällaisen sudenkuopan? Kierteen synnyttyä, se saattaa olla vaikea lopettaa. 

Pärjääkö ihminen ilman onnea? Kyllä, minä pärjään oikein hyvin ilman tietynlaista onnea. Pärjään mainiosti ilman niitä auringonlaskuja ja mietelauseita, pärjään ilman pyyteettömän rakkauden puhetta tai leperteleviä viestejä. Ja vain ja ainoastaan siitä syystä etteivät nämä "onnenpurot" kosketa minua. Olen mieluummin onneton ihminen sosiaalisessamediassani, kuin onneani tyrkyttävä ja sydämiä tolkuttomasti viljelevä kaveri. Välillä onnensa kuuluttaminen vaikuttaa itse asiassa itsensä hetsaamiselta. Aivan kuin omaa onneaan pitäisi ruokkia sosiaalisessamediassa, jotta se tuntuisi joltain. Eikä sellainen toiminta suinkaan anna kuvaa ihmisestä, joka elää elämäänsä hetkeen tarttuen ja nauttien jokaisesta hetkestä. Onnellisuuttaan liputtaville, ja meille kaikille muillekin sopii luettavaksi seuraava artikkeli, joka käsittelee somessa valehtelua. Liiallinen hypetys voi esiintyä muiden silmissä aivan jonain muuna kuin sitä itse toivoit. 

Rakennan siis elämääni onnelliseksi ajatus ajatukselta, tai suomalaisen lääketieteen mukaisesti pilleri pilleriltä. Otan kahvikupin, ajattelen kuinka se on kiva asia (en suostu ajattelemaan onnenpuroja, ne oksettavat minua) ja yritän lokeroida sen mielessäni kohtaan "onnellisuus". Sitten voin arvuutella ken on tänään onnellisin. Oikeasti.

Kiitos keskustelusta Twitterissä @uusipaikka, @SNiemin, @nKalpis, @Iita_ite ja @veetikallio. Olkoot jääkaappinne täytetty ruoasta ja mielenne onnellisista asioista.