perjantai 16. marraskuuta 2012

Remontti etenee. Kymmenen vuotta jäljellä.

Koska on tupaantuliaiset?

Milloin voimme tulla kylään?

Kai nyt jo jouluksi valmista on?

Pahoitteluni armaat sukulaiset, ystävät, tuttavat ja vihamiehet, vastaus on yksinkertainen ja paniikinomaisesti huudettu: ei! Mieleni tekee juosta sulkemaan ovia ja vetämään verhoja paljaan kotini suojaksi - jos niitä olisi. Ikkunat nimittäin ammottavat edelleen naapureille avoimina, ovia siirrellään oviaukosta toiseen sitä mukaan, kun kissoja pitää rajata remontin ulkopuolelle. Kompressorin käyntiin täräyttäminen kun kissan korvan juuressa ei houkuttele imurinkin ollessa jo maailmanlopun alkua. Joka kerta.

Lasken edelleen yhden käden sormilla kuukausia tämän talon ostosta. Välillä työn määrä kaduttaa, toisena päivänä ajattelee, ettei tämän sekasorron loppuun saaminen olisi niin monesta asiasta ja viikoista kiinni. Miksi ei siis ole jo valmista? Kun talo oli ollut minulla kaksi viikkoa, osa ihmisistä kyseli tosissaan, onko remontti jo valmis? Hä? Anteeksi puhummeko me nyt saman tupakoidun talon remontoimisesta kuin minä? Kaikki pinnat uusiksi ja niin edelleen. Vesivaraajakin pitäisi vaihtaa, kaikkialla on pientä tehtävää seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Vessakin on edelleen 70-luvun jäljiltä. Ja tietenkin kun yhdestä päästä lopettaa, niin toisesta saa aloittaa.

Mutta siitä huolimatta olen edelleen toiveikas. Pienet asiat tuntuvat välillä vievän remonttia huiman askeleen eteenpäin. Sellaisia on muun muassa ystävien vierailut. Auttava käsipari vie kummasti työtä eteenpäin, enkä minä voi muun muassa ottaa minkäänlaista kunniaa tämän asunnon tapetoiduista seinistä. Paitsi tapettien valinnasta. Minulla on ollut tähän kaksi taitavaa käsiparia käytössäni. Kiitos! Ystäväni, heidän sukulaisensa ja minun vanhempani ovat auttaneet paljon. En olisi selvinnyt tähän asti ilman heitä. Kiitos, kiitos, kiitos!

Vaan se joulu jännittää.

Onko takan edusta silloin edelleen vailla laattoja?

Tai kellariin vievä lattialuukku yhtä karkean ruskea?

Kuka laittaa listat paikalleen?

Näihin kysymyksiin en osaa vastata, vaikka monia asioita olenkin oppinut näiden kuukausien aikana. Opituista asioista haluan mainita vain yhden: ihmiset uskovat edelleen, että remontit valmistuvat kuin televisio-ohjelmissa. Paikalle pulmahtaa sisustussuunnittelija, jonka mielestä tila on aivan mieletön, mutta sisustettu aivan liian epäkäytännöllisesti, tunkkaisesti ja tilan feng shuit on jätetty ottamatta huomioon (kyllä, olen lukenut tänä aikana siitäkin!). Inno tai jokin muu tiimi käy työn touhuun ja budjettia venyttäen tekevät entisestä vaate-, lelu ja huonekalukomerosta upean olohuoneen, jossa leluille on paikkansa, vaattet ovat muisto vain (joku on käynyt läpi ne puhtaiden sekä likaisten vaatteiden vuoret) ja kaiken alta löytyi ihan siedettävä nojatuoli, johon porukan askartelija kautta puuseppä laittaa pirteän uuden kankaan. Jatkossa perheen äiti voi sitten sytyttää kynttilät tuodakseen tilaan tunnelmallista ja rauhaisaa aikaa pariskunnalle, jota lapsiarjen kiireet painavat.

Harmi vain ettei näillä yhden naisen työmailla ole tyylitiimiä, työmiehiä päivästä toiseen, suunnittelijoita, toteuttajia... Sen sijaan minulla on sohvapöytänä laminaattipaketteja ja alan tottumaan sementtisäkkiin olohuoneessani. Nyt on vain vieraista kiinni haluavatko he nähdä remontin totuuden vai tulla sitten kun ikkunoissakin on verhot.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Sivistymätön moukka

Jättäessäni viime vuonna taakseni sateisen Hakaniemen ja Paasitornin, olin jo ilmoittanut päätöksestäni olla osallistumatta äänivaltaisena edustajana seuraaviin SONKin liittokokouksiin. Päätös oli tehty ja lupaus annettu. Ja tämä lupaus pitää. Itse asiassa tämä lupaus pitää niinkin raskain kahlein, että olen tänä päivänä jättänyt eroilmoituksen niin SOMAn puheenjohtajalle kuin myös SONKin pääsihteerin sähköpostiin. Vanhaksi peräänantamattomaksi jääräksi, niin hyvässä kuin pahassa kuvattu, nainen astuu nyt raskain mielin pois sosialidemokraattisesta opiskelijapolitiikasta. Syitä löytyy, ja jokainen tässä nimetty syy polttaa sillan jos toisenkin takanani, mutta kun on palaakseen, niin palakoon.

SOMA ry ei ole koskaan pyrkinyt päätöksissään ja teoissaan asettumaan yliopisto-opiskelijoiden pyrkimysten tielle, vaan muistuttanut kerta toisensa jälkeen, että SONKin on muistettava puhuvansa korkeakouluopiskelijoista. SOMA on rakentanut esityksensä sekä kannanottonsa parhaimman kykynsä mukaan niin ettei yliopisto-opiskelijoiden edunvalvonta joudu toissijaiseen asemaan. Itse olen ollut mukana SOMAssa vuodesta 2009 lähtien ja anonut, huutanut sekä kuiskannut ettei SONK jatka puheissaan ja teoissaan siihen suuntaan johon se on ollut menossa.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden huomioiminen toiminnassa on pelkkää puhetta, ja rikkinäisen levyn lailla puhujia nimitellään selän takana. Papereita valmistellaan, mielipidettä ollaan kaipaavinaan, mutta totuus on se, että kun paperi on valmis ja kokouksessa nuijittu, ei sillä ole mitään merkitystä. Mikä järki oli aikanaan nimetä yksi henkilö SONKin hallituksesta vastaamaan koko ammattikorkeakoulu kentästä ja SONKin toiminnan kehittämisestä kyseenosaisella saralla? Tämä päätös osoitti täysin sitä ajattelemattomuutta, joka yliopistovaltaisessa porukassa liikkuu. Nämä päätökset puhuvat samalla tavalla kuin teot, joita olen itsekin saanut kokea. SONKin puheenjohtajien kehuessa, kuinka he ovat tavanneet kaikkien jaostojen puheenjohtajat, olen joka kerta huomauttanut ettei minulle ole edes viitsitty soittaa ja keskustella SOMAn kuulumisista. Ja toivon nyt, että arvon puheenjohtajat, niin menneet kuin tulevat muistavat kultaisen säännön siitä kuinka asiat, eivät ihmiset, tappelevat näissä asioissa. Katsokaa siis peiliin ja pohtikaa onko omissa toimintatavoissa muutoksen varaa. Itse olen tämän tehnyt, uskokaa pois. Harkitisin pitkään tämän tekstin julkaisua vain lopulta todetakseni, että tietyt asiat pitää sanoa.

Mutta nyt kun kiviä on alettu heittelemään, menköön yksi vielä toimiston ja Debatin puolelle. Päätökseni erota SONKista sai viimeisen niittinsä, kun sain käteeni sivistystä käsittelevän Debatin 3/12. Pääkirjoitus käsitteli sivistystä monelta kannalta ja tunnusti muun muassa kansan sivistyksen. Mutta yksi lause sen teki, katkaisi kamelin selän, sai mieleni mustenemaan, silmäni pyöristymään hämmästyksestä ja se kuului näin: Sivistystä ei saa löytyä ainoastaan yliopiston seinien sisäpuolelta. Oletteko te SONKissa tosissanne niin sulkeutunutta joukkoa ettette näe sivistystä ympärillänne? Olenko minä sivistymätön moukka, kun en halua opiskella yliopistossa? Olkoonkin ammattini osa kulttuuriperinnön vaalimista, estetiikkaa ja ammattietiikkaa, mutta sivistynyt minä en siis ole. Millaisena ihmisenä te minua pidätte?

SONK on kauan tehnyt mielestäni työtä asian vierestä ja viime vuosien toiminta johtotasolla ei mielestäni jää paljonkaan kokoomusnuorten varjoon. Saul Schubak taisi vain tasoittaa tietä teille. Toivon että osa korviini kantautuneista ja aiemmin itse kokemistani ongelmista korjaantuvat henkilövaihdoksien myötä. Toivon, että liittohallitus ottaa asiakseen lukea poliittisen ohjelman läpi, selkeyttää toimintaansa ja viedä eteenpäin opiskelijoiden asiaa. Koulutus- ja sivistyspolitiikka on jäänyt liikaa kaikkien muiden suuntaviivojen alle.

Nyt moni jo pohtii miksi tuo nainen luovuttaa, antaa kuulua, polttaa sillat takanaan ja aiheuttaa huolta tovereilleen. En minä luovuta, vaan annan estradin muille. Liittykää joukkoihin, menkää liittokokoukseen, antakaa tukenne sellaisille henkilöille, jotka tosissaan puhuvat koko korkeakoulukentästä ja ajavat niin ammattikorkeakoulu- kuin myös yliopisto-opiskelijoiden asiaa. Ajatelkaa omilla aivoillanne, ja tehkää valinnat niiden asioiden puolesta jotka tukevat aatettanne. Ja muistakaa, että sivistystä löytyy niin koko korkeakoulukentältä kuin myös kansan joukosta. Muistakaa kenelle ja kenen suulla te puhutte niin sosialidemokraatteina, opiskelijoina kuin myös vaikuttajina. Näillä sanoilla minä toivotan onnea niin SONKille, menneille, nykyiselle sekä tulevalle liittohallituksille ja muistutan uudelleen, että asiat tappelevat eivät ihmiset. Kaikkeen sanomaani annan vastauksen kysyttäessä ja keskustelen mielelläni. Kiitos ja näkemiin.