lauantai 21. tammikuuta 2012

Presidenttipeli pelleilyä

Minun ehdokkaani on parempi kuin sinun ehdokkaasi” argumentointi tuntuu yleistyvän mitä lähemmäs vaalipäivää päästään. Punatukkaisen yksilön sisintä riepoo. Onko vika minussa vai muissa kanssa kansalaisissa? Minkä vuoksi tämä argumentointi hermostuttaa minua niin kovasti? Vastaus löytyy lähempää kuin arvaankaan; puhelimestani. Minulla on suurenmoisen ärsyttävä tapa läheisieni mukaan vilkaista sosiaalisia medioita, kun sallin siihen itselleni luvan. Mitä se nyt tarkoittaakaan; televisio-ohjelmien mainoskatkoilla, julkisien kulkuneuvojen kyydissä, toisen selatessa vaaterekkejä kaupassa tai nukuttaessa lasta ja niin edelleen. Pienikin vapaa hetki ja lukitus auki luurista. Sosiaalinen media puskee välittömästi silmille poliittisesti aktiivisten kansalaisten hehkutusta omasta ehdokkaastaan, toisen ehdokkaan saivartelua tai linkkien jakamista. Olen siis koko ajan tasoltaan yhä enemmän välttäväksi laskettavan argumentoinnin uhrina. Ei ihme, että muutamat kaverit ovat blokanneet kavereita pois vaalien ajaksi. Toisaalta itse koen sen liian jyrkäksi toimenpiteeksi.

Vaalityö on mukavaa, vaikkakaan tällä kertaa en päässyt mukaan samalla tavalla kuin aiemmin. Henkilökohtaiset syyt, joilla ei ole mitään tekemistä puolueeni asettaman ehdokkaan kanssa (mutta eipä nyt aleta tässä kehuskelemaan omaa ehdokasta). Vaalityö antaa omanlaistaan tyydytystä, vaikka itse työ ei ole aina herkkua. Ei kukaan normaalisti seisoisi lumessa ja tuiskussa jakamassa vaalilehtisiä, kahvia, makkaraa taikka soppatykin antimien lisäksi ajatuksiaan ja aatteitaan, ellei siitä saisi uskomattoman hyvän mielen. Euforisessa mielentilassaan nämä vaalityöläiset sitten jakavat kuviaan sosiaaliseen mediaan ja odottavat puoluetovereiltaan suitsutusta. Auta armias, jos joku muu sinne laittaa edes huumorimielessä kommentin, joka ei olekaan tyyliä ”Meidän ehdokas on vaan niin paras!” ”Tosi paljon tsemppiä loppurutistukseen!” ”Wou, siis kävikö siellä teltalla niin paljon porukkaa? Ihquu!”. Yht’äkkiä hyvän mielen lähettiläästä syntyy peto, joka puolustaa ehdokastaan ja työtään tulta syösten. Jos homma alkaa mennä niin raskaaksi, ettei pientä huumoria ymmärrä, niin miksipä et ottaisi duunista pientä lomaa?

Vaalivalvojaiset ovat tämän viikon huippu. Sosiaalinen media huutaa tuolloin hoosiannaa ja minun itseni on tehtävä päätös, jätänkö tuolloin Twitter, Google+ ja Facebook-tilini rauhaan vai annanko somen laulaa. Toisaalta, tuskinpa argumentointi on parantunut siihen mennessä, ja päivitykset täyttyvät kannustuksista äänestää juuri sitä numeroa. Itse toivon, että jokainen vaalityöntekijä ottaa kaiken irti vaalivalvojaisista sillä toinen kierros saattaa odottaa kulman takana. Ehdokkaat ovat saaneet sanoa sanottavansa paneeleissa, sosiaalisissamedioissa, haastatteluissa jne. Loppujen lopuksi pelin lopputulos on heistä kiinni. Siitä huolimatta haluan toivottaa hyvää loppurutistusta puolueesta tai ehdokkaasta riippumatta! Odotan jo aikaa, kun tämä on ohi.

torstai 19. tammikuuta 2012

Lupaus on haave

Jälleen kerran: uusi vuosi, joka on täynnä tuoreita lupauksia. Miten on? Lupasitko tänä vuonna laihtua? Työstää vatsalihaksia? Valmistua? Löytää paremman työpaikan? Yleisluontoisesti kehittyä ihmisenä? Vai olitko yksi niitä ihmisiä, joka lupasi itselleen olla tekemättä yhtäkään turhan tärkeää lupausta ilotulitteiden loisteessa. Voi olla, että kuulut täten inhoamaani ihmisryhmään, siihen joka hymähtelee itseriittoisena vierestä, kun muut kiiltävin silmin vannovat että tämä uusi vuosi muuttaa kaiken. Anna muiden luvata itselleen vaikka kuu taivaalta. Ei siinä kaipaa ketään vierelleen sanomaan "ei siitä kuitenkaan mitään tule".

Kuka kaipaa kaveria maalaamaan piruja seinälle, kun itsellään on meneillään sisäinen riemu?

Itselläni on hyvin ristiriitaiset tunteet lupauksien suhteen. Toisaalta haluaisin aina tehdä niitä nenänpää punaisena, kuohuviinilasi kädessäni, pellon reunalla palellen, mutta toisaalta myönnän suoraan ettei tahdonvoimani kerta kaikkiaan riitä: ei vaan kiinnosta. Voisin tehdä lupauksia, mutta tuskinpa saisin niitä pidettyä. Miksi siis tehdä lupaus, jota ei aio pitää? Antaa olla. Jatkan koneen ääressä paasaamista ja lemmikkien ulkoiluttamista sen mukaan kun ehdin. Oma saamattomuuteni ei kuitenkaan ole mikään syy pilata muiden haaveita. Antaa ihmisten unelmoida. Unelmat ovat kivaa viihdettä, mutta ne ottavat kuitenkin kaverikseen pienen hippusen tahdonvoimaa. Miksipä emme tukisi toistemme haaveita, jos tilanteessa on todellisuuspohjaa ja tahdonvoimaa muutokseen löytyy. Kannustakaa kaveria. Kysykää onko hän asettanut välitavoitteita ja kuinka lupauksen pitäminen sujuu.

Sen sijaan jos alusta lähtien vaikuttaa siltä ettei lupauksen pitäminen kestänyt ilotulitteita pidempään, ehkä on parempi unohtaa koko asia ja muistaa että ystävä on tärkeämpi kuin turhamainen piikittely. Se oli ihan yhtä ankeaa siellä pellon reunallakin. Jos sait pidettyäsi suusi kiinni silloin, miksi aloittaa nyt? Loppujen lopuksi, hän teki sen lupauksen itselleen.