perjantai 16. marraskuuta 2012

Remontti etenee. Kymmenen vuotta jäljellä.

Koska on tupaantuliaiset?

Milloin voimme tulla kylään?

Kai nyt jo jouluksi valmista on?

Pahoitteluni armaat sukulaiset, ystävät, tuttavat ja vihamiehet, vastaus on yksinkertainen ja paniikinomaisesti huudettu: ei! Mieleni tekee juosta sulkemaan ovia ja vetämään verhoja paljaan kotini suojaksi - jos niitä olisi. Ikkunat nimittäin ammottavat edelleen naapureille avoimina, ovia siirrellään oviaukosta toiseen sitä mukaan, kun kissoja pitää rajata remontin ulkopuolelle. Kompressorin käyntiin täräyttäminen kun kissan korvan juuressa ei houkuttele imurinkin ollessa jo maailmanlopun alkua. Joka kerta.

Lasken edelleen yhden käden sormilla kuukausia tämän talon ostosta. Välillä työn määrä kaduttaa, toisena päivänä ajattelee, ettei tämän sekasorron loppuun saaminen olisi niin monesta asiasta ja viikoista kiinni. Miksi ei siis ole jo valmista? Kun talo oli ollut minulla kaksi viikkoa, osa ihmisistä kyseli tosissaan, onko remontti jo valmis? Hä? Anteeksi puhummeko me nyt saman tupakoidun talon remontoimisesta kuin minä? Kaikki pinnat uusiksi ja niin edelleen. Vesivaraajakin pitäisi vaihtaa, kaikkialla on pientä tehtävää seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Vessakin on edelleen 70-luvun jäljiltä. Ja tietenkin kun yhdestä päästä lopettaa, niin toisesta saa aloittaa.

Mutta siitä huolimatta olen edelleen toiveikas. Pienet asiat tuntuvat välillä vievän remonttia huiman askeleen eteenpäin. Sellaisia on muun muassa ystävien vierailut. Auttava käsipari vie kummasti työtä eteenpäin, enkä minä voi muun muassa ottaa minkäänlaista kunniaa tämän asunnon tapetoiduista seinistä. Paitsi tapettien valinnasta. Minulla on ollut tähän kaksi taitavaa käsiparia käytössäni. Kiitos! Ystäväni, heidän sukulaisensa ja minun vanhempani ovat auttaneet paljon. En olisi selvinnyt tähän asti ilman heitä. Kiitos, kiitos, kiitos!

Vaan se joulu jännittää.

Onko takan edusta silloin edelleen vailla laattoja?

Tai kellariin vievä lattialuukku yhtä karkean ruskea?

Kuka laittaa listat paikalleen?

Näihin kysymyksiin en osaa vastata, vaikka monia asioita olenkin oppinut näiden kuukausien aikana. Opituista asioista haluan mainita vain yhden: ihmiset uskovat edelleen, että remontit valmistuvat kuin televisio-ohjelmissa. Paikalle pulmahtaa sisustussuunnittelija, jonka mielestä tila on aivan mieletön, mutta sisustettu aivan liian epäkäytännöllisesti, tunkkaisesti ja tilan feng shuit on jätetty ottamatta huomioon (kyllä, olen lukenut tänä aikana siitäkin!). Inno tai jokin muu tiimi käy työn touhuun ja budjettia venyttäen tekevät entisestä vaate-, lelu ja huonekalukomerosta upean olohuoneen, jossa leluille on paikkansa, vaattet ovat muisto vain (joku on käynyt läpi ne puhtaiden sekä likaisten vaatteiden vuoret) ja kaiken alta löytyi ihan siedettävä nojatuoli, johon porukan askartelija kautta puuseppä laittaa pirteän uuden kankaan. Jatkossa perheen äiti voi sitten sytyttää kynttilät tuodakseen tilaan tunnelmallista ja rauhaisaa aikaa pariskunnalle, jota lapsiarjen kiireet painavat.

Harmi vain ettei näillä yhden naisen työmailla ole tyylitiimiä, työmiehiä päivästä toiseen, suunnittelijoita, toteuttajia... Sen sijaan minulla on sohvapöytänä laminaattipaketteja ja alan tottumaan sementtisäkkiin olohuoneessani. Nyt on vain vieraista kiinni haluavatko he nähdä remontin totuuden vai tulla sitten kun ikkunoissakin on verhot.

4 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitettu. Sinulla ystäväiseni on kaunis, uniikki koti <3 ja kun se on valmis, pyörryn onnesta jo eteisessä. :)

    VastaaPoista
  2. Eikä?! Ihana Eve, todella kauniisti sanottu. <3

    VastaaPoista
  3. Ja mua oikeesti rupes kiehtoo, et sementtisäkki vois olla aika rouhee sisustuselementti olohuoneessa :D Mut joo laita paljon kuvia matkavarrelta. Saadaan me muutkin inspiraatiota :)

    VastaaPoista