lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kehity ja kasva hellan äärellä

Ihminen kehittyy kasvaessaan. Muuttuu ainakin. Kehittyminen on toinen asia. Olen itse huomannut muuttuneeni rauhattomampaan suuntaan. Keskittyminen ei riitä yhteen asiaan. Ruoan kokkaaminen ei tunnu miltään mikäli kippoja ja kappoja ei ole useampaa kymmentä hellalla ja tiskipöydällä. Mikäli samaan aikaan tehdään kakkua ja kolmea eri kattausta, alkaa homma vasta vaikuttaa päivällisen tekemiseltä. Tarve osoittaa että suoriudun tästäkin on huumaava ja vie eteenpäin.

Aikojen saatossa emme ole kuitenkaan muuttuneet. Edelleen emäntä seisoo pöydän vieressä kädet lanteillaan ja valittelee ettei pöytä ole kystä kyllän, vaikka vieraat kiittelevät antimista. Emäntä on kuitenkin uurastanut itsensä pieneen pintahikeen keittiössä, muttei osaa ottaa vastaan kiitoksia. Mitä ihmettä! On se kumma kun katajainen kansa ei osaa sanoa kiitos tai ottaa kehua vastaan. Tai jos toinen näistä ominaisuuksista omataan, on toisessa puutetta.

Yksi pannu levyllä sai minut hakeutumaan samanaikaisesti muihin hommiin. Lukemaan lehteä, vilkaisemaan sähköpostit, pohtimaan mitä kirjaa alan seuraavaksi lukemaan. Lopuksi päätin kirjoittaa blogitekstin, jonka pohjalta pääsen analysoimaan itseäni ihmisenä ja miettimään millaiseksi haluan kehittyä.

Opiskelijan hyväntekeväisyystyö


En ole aikoihin päässyt räjäyttämään tajuntaani totuuksilla. Aikani on täyttynyt koulutöistä, vapaaehtoistoiminnasta sekä luottamustehtävistä. Kasvot punehtuneina, työkalut ympärilläni, puupölyn peittäessä minua kauttaaltaan, koin kuitenkin jonkinlaisen herätyksen joka oli kuin muistutus menneestä: Jokaikinen ammattikorkeakoulu on mukana hyväntekeväisyys toiminnassa. Kylläkin vastaanottavalla puolella.

Olen viime aikoina pohtinut kuinka monta työtuntia olen käyttänyt oman opinahjoni hyväksi ja kuinka paljon olen palkkaa saanut tapaamisista, muistioiden kirjoittamisesta, puheiden pidosta. Suurimman osan aikaa palkka on muodostunut maineesta ja kunniasta sekä pullakahvi tarjoilusta. Mä en edes syö pullaa. Olen huomaamattani toiminut konsulttina ja unohtanut pyytää kunnon palkkaa työstäni.

Osa ajan saatossa koululle tekemistä töistä on vahvistanut oppimistani, mutta osa on ollut osaamiseni kertausta, eikä täten ole antanut minulle mitään mitä en olisi jo maininnut. Sekin mikä on opettanut, on omalla tavallaan ollut täysin alipalkattua. Työn määrään nähden opinopisteiden määrä ei ole naurettava vaan ennemminkin kauhistuttava. Vuosien varrella mikään ei ole muuttunut, eikä kai tule muuttumaan. Opiskelijan tekemä työ on edelleen aliarvostettua ja täten halpaa. Missä on opiskelijan ammattiylpeys, kun kerran osaamista on? Harjoittelujaksot tehdään palkatta ja toivotaan että tulevaisuudessa, että hyvä firma CV:ssa tarkoittaisi edes jotain. Hyväntekeväisyyttä on turhauttavaa tehdä, kun omat taskut ovat tyhjät.

Turhauttavinta on tietää etten ole ainut joka tuntee näin. Seminaarityönsä esitellyt opiskelija lopetti showsa sanoihin: Tämä on viimeinen hyväntekeväisyys työ jonka teen tälle koululle.

Kaikki yleisössä taputtivat - opettajia myöten. Mitä se kertoo tekemästämme hyväntekeväisyydestä?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kaikkien blokattujen puolesta

Sosiaalinen media kertoo sen missä ja kenen riveissä kansalaiset seisovat vaalien alla. Päiviä lasketaan ja aamukampojen piikit lentelevät seisoipa kyseinen henkilö puolueen riveissä tai äänestäjäksi houkuteltavana kansalaisena, joka on kyllästynyt kuulemaan ehdokkaiden sanomaa tai näkemään yhtäkään mainosta, jossa luvataan parempaa huomista. Ääripäissä olevia osapuolia yhdistää yksi asia: molemmat odottavat vaalipäivän tuomaa tulosta. Joko innolla siitä, että nyt selviää se onko kansalaisten päättämä tulos vaalitaistelun arvoista tai vaihtoehtoisesti sitä, että koko sesonki on pian ohi.

Sosiaalisissa medioissa on meneillään hehkutus, tölviminen ja jopa asiallinen keskustelu, josta jää ulkopuolelle huomattava määrä ihmisiä. Kuinka monelle vanhemmalle henkilölle on tuttu Facebook, Twitter, Foursquare tai Youtube saatikka moni muu sovellus, jossa ehdokkaat tuovat esille erinomaisuuttaan? Juurikin näissä yhteisöissä tavoitellaan tällä hetkellä satojatuhansia ääniä vaaliuurnille. Ja näitä ääniä ei tavata turuilla, toreilla tai muissa yleisölle suunnatuissa tapahtumissa. Kohdeyleisö on eri, mutta viesti sama: äänestä minua.

Vaalityö on yhtä hymyä niin oikeassa elämässä kuin myös internetin ihmeellisessä maailmassa. Mutta joillakin kansalaisilla hymy hyytyy, kun oma sivusto on täynnä vaaleista kertovia statuksia, twiittauksia, kommentteja, viittauksia linkkeihin, keskusteluihin tai aihetta koskeviin videoihin. Tässä vaiheessa moni on jättäytynyt ulkopuolelle ja alkaa havitella myös sosiaalisessa kanssakäymisessään internetin puolella autuaan tietämättömyyden tilaa. Ei riitä, että kauppakeskuksien ulkopuolella kieltäydytään kohteliaasti mainoksesta, vaan autuutta havittelevat saattavat ilmoittaa julkisesti internet profiileissaan blokkaavansa monet kavereistaan 17.4.2011 asti, jollei vaalien hehkuttaminen hiljene. Hölmöä sanoisin. Vaalipäivän jälkeen hehkutus, tölviminen ja keskustelu vasta alkavatkin. Ja lupaan vaalien jälkeenkin monesti painaa tykkää sekä jaa painiketta äänestäjänä kuin myös nimeltä mainitsemattoman puolueen jäsenenä. Jopa ikuisen blokkauksen pelossa.

***

Yllä oleva teksti on julkaistu 6.4.2011 Kymen ja Kouvolan Sanomissa. Kolumni pääsi myös esille Yle puhe-kanavalla samaisena aamuna klo 8.30.

Pää pois pensaasta pilotointi paikkakunnilla

Valtakunnallisella tasolla on tehty monen vuoden ajan työtä toimivan ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon takaamiseksi. Tällä hetkellä järjestämistapoja on yhtä monia kuin kuntiakin, jotka ovat vastuussa opiskelijoiden hyvinvoinnista. ”Kirjava” on kaunis sana kuvailemaan villin viidakon tilannetta, jota ei valvo yksikään valtakunnallinen elin.

Vasta viime vuosien aikana on löytynyt poliittinen tahtotila parantaa tilannetta. Sitä ennen asia on mennyt työryhmästä toiseen, ja opiskelijoiden hyvinvoinnin parissa työskentelevistä tuntui, että vielä tulee monia työryhmiä, ennen kuin päättäjät tekevät päätöksensä. Vuonna 2009 perustettu työryhmä, joka pohti opiskeluterveydenhuollon kustannuksia ja järjestämistapaa, sai aikaan tuloksia ja ehdotti opiskeluterveydenhuollon järjestämistä YTHS-mallin mukaisesti (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö).

Voittokulku jatkui vuonna 2010, kun eduskunta teki päätöksen kohdistaa vuodelle 2011 rahoitusta YTHS-mallin pilotointiin budjettineuvottelussa. Opiskelijoiden arkea koskeva päätös ei jäänyt odottamaan eduskuntavaaleja, uutta eduskuntaa ja hallitusta. Aikataulu on tiukka ja haasteellinen, mutta se ei masenna niitä, jotka ovat tehneet työtä tämän tilanteen saavuttamiseksi.

Huolenani onkin pilottipaikkakuntien opiskelijoiden sitoutuneisuus hankkeeseen. Hankkeen kaikkien osapuolien on sitouduttava tavoitteeseen ja lähdettävä rakentamaan ammattikorkeakouluopiskelijoille parempaa terveydenhuoltoa. Politiikkaa ei tehdä vain päättävissä elimissä, vaan myös elävässä elämässä. Opiskelijat vaikuttavat haluamattaan opiskelu ajan terveydenhuoltoa koskeviin päätöksiin ja hyvinvointipolitiikkaan.

Kokeilun rahoituksen on tarkoitus muodostua samalla tavalla kuin YTHS:n rahoitus. Opiskelijat osallistuvat pottiin omarahoitusosuudella ja sen maksaminen on tärkeä osa kokeilun onnistunutta läpivientiä. 42 euron vuosimaksu saattaa kuitenkin vaikuttaa liian korkealta, vaikka sillä saakin muun muassa yleislääkärin palvelut sekä pienellä käyntimaksulla esimerkiksi suun terveydenhuollon ja mielenterveyden palvelut. Yhtä kattavia ja laadukkaita palveluja ei yksikään kunta pysty opiskelijoille tarjoamaan.

Opiskelijoiden pitää tässä tilanteessa mielestäni nostaa katseensa omasta navastaan ja lompakostaan. Vuosimaksun takana on paljon enemmänkin kuin edellä mainitsemani palvelut. Sen takana on tutkimustyötä, yhdenvertaisuutta, opiskelijalähtöisyyttä sekä lupaus siitä ettei opiskelijaa käännytetä pois kaipaamiensa palveluiden parista, koska hän on kirjoilla niin sanotusti väärässä kunnassa.

Toivon, että pilotti paikkakunnilla on otettu pää pois pensaasta ja nostettu kissa pöydälle opiskelijoiden suuntaan käydyssä keskustelussa. Ja huudelkaa kovempaa. Ei ole kuulunut nimittäin Kymenlaaksoon asti.

”Jos olet raskaana, et juo”

Syntyvyys on nyt Suomessa korkeimmillaan 40 vuoteen. ”Suomalaiset tekevät lapsia kuin 1970-luvulla” on usein kuultu lainaus, vaikkakin ensisynnyttäjät ovat iäkkäämpiä kuin 70-luvulla. Huomaan tämän myös lähiympäristössäni. Lapsia tuntuu syntyvän monelle ystävälle, tutulle ja jopa iloiset uutiset tuttavien tuttavilta kiirii korviini.

Taloudellista tilannetta on pidetty osatekijänä synnytysruuhkiin, sillä edellinenkin lama sai suomalaiset tekemään lapsia. Mutta tämä ei ole asiantuntijoiden mukaan ainoa syy. Lapsiluvun odote on kasvanut, ja oman panoksensa näihin talkoisiin tuovat maahanmuuttajat, joilla on hedelmällisyys korkeampaa kuin suomalaistaustaisilla.

On kai väärin sanoa, että odotan millaisia tuloksia tulevaisuudessa tullaan näkemään, kun yhdistetään tämän hetken nousevat synnytysluvut, taloudellinen tilanne, syrjäytymisriskissä olevat henkilöt, työttömät, ja ihmisen tarve hakea turvaa päihteistä. Aamulehti kertoi jo viime vuonna (28.11.2010), että Suomessa syntyy vuosittain noin 600 lasta, joilla on eriasteinen alkoholialtistuksen aiheuttama vaurio (FAS). Tähän päälle tulevat vielä epämuodostumat, jotka liittyvät alkuraskauden humalahakuiseen juomiseen eli ajankohtaan, jolloin äiti ei useinkaan vielä tiedä olevansa raskaana.

Pelkästään 600 FAS-tapausta on suuri luku, ja tämän porvarihallituksen tekemät päätökset, eivät tätä lukua ainakaan saa laskuun.
Suuri osa alkoholin aiheuttamista sikiövaurioista näkyy esimerkiksi keskittymis- ja oppimisvaikeuksina. Ne tulevat usein ilmi vasta kouluiässä, jolloin niitä voi olla vaikea yhdistää äidin raskauden aikaiseen alkoholinkäyttöön. Syy seuraus on kuitenkin selkeä.

Ongelmat eivät tule esille ainoastaan kouluiässä, vaan FAS-laspet tarvitsevat tukea loppuelämäkseen estääkseen syrjäytymisen. Tukiverkoston säännöllinen toiminta ja ohjaus sosiaalityöntekijöiden avulla auttaisi FAS-tapausta elämässään eteenpäin. Heidänkin kohdallaan esteettömyys ja saavutettavuus on kansalaisen perusoikeus. Heidän pitää voida yksilöinä toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa, riippumatta yksilöllisistä ominaisuuksistaan. Tällä hetkellä alkoholin vaurioittamille lapsille ja nuorille ei tarjota palveluita.

Jaan ehdottomasti huolen Kelan terveystutkimuksen päällikkö, tutkimusprofessori Ilona Autti-Rämön kanssa yhä nuorempien naisten humalahakuisen alkoholinkäytön lisääntymisestä. Vastausta, kun FAS-tapauksien ongelmiin ei löydy ainoastaan tukipalveluista, vaan on mentävä ongelman lähteelle, ja ohjata nuoria äitejä tukipalveluiden piiriin. Kuntien on huolehdittava, että naisille osoitettu matalan kynnyksen avopalvelupiste, jossa tarjotaan moni ammatillista kriisiapua ja tukea.