torstai 3. helmikuuta 2011

Tervetuloa junaan päättäjät

Asetan viime päivistä väsyneen kehoni junan penkille. VR kehuu monitoreissaan minua valinnastani valita juuri heidän palvelunsa kuljettamaan minut pääkaupungin sydämestä Kouvolaan. ”Luonto kiittää.” Nojaan päätäni penkin niskatukeen. Takaraivossa sykkii. Otan esille kirjani, ja sulkeudun tarinan pyörteisiin kuulutuksen kertoessa meidän pysähtyvän Keravalla hajonneen junan takia. Emme ole edenneet minnekään Tikkurilasta.

Aikanaan juna lähtee liikkeelle, kulkee jyskyttäen hitaasti eteenpäin. Valoja, pimeyttä. Jos jaksaisin seurata pimeyttä, osaisin kai odottaa meidän pysähtyvän pian Lahdessa. Ihmiset odottavat kiireisen oloisina pois pääsyä junasta. Takit on napitettu leukaan asti, hiljalleen hiki alkaa kerääntyä pipojen alle.

Vihdoin juna pysähtyy, ovet aukeavat, viileä ilma tunkeutuu hetkessä vaunuun ennen kuin ovet suhahtavat kiinni.

Kaksi naista nousee vaunuun. Ensimmäinen romahtaa penkille, riisuu kenkänsä, ja nojaa päänsä viileää ikkunaa vasten. Toinen tulee perästä. Helma heilahtaa. Hän puhuu puhelimessa. Nuotti on huomiota herättävä. Nainen etsii tyttärelleen majapaikkaa. Lapsenlapsi on saatava turvakotiin, ja koti Kuusankoskelta tyhjennettävä. Roisto, se mies, ei jätä rauhaan. Osa ihmisistä vaunussa sulkee korvansa. Tervetuloa tänne, pysähtyneeseen VR:n junaan, ikkunasta kajastaessa omat kalpeat kasvosi pimeydessä.

Ensimmäisenä vaunuun noussut nainen herää sopivasti konduktöörin mentyä ohitse. Lippujen tarkastus on ohi. Nainen alkaa puhua. Äänestä kuulee humalan. Tämä hiuksensa lyhyeksi kyninyt nainen kertoo kuinka on aina pitänyt huolta miehestään. Puhe jatkuu, hänen kaataessaan päällensä limonadia pullosta. Kädet tärisee. Ikää ei voi arvioida, mutta kuvat lapsenlapsesta paljastaa elämän kaarta. Karhea naurahdus katkaisee hiljaisuuden. ”Tunnen itseni joskus viisikymppiseksi.”

Pidän kirjaa kädessäni, katse laiskasti sanoissa jotka kirjailija on valinnut laitettavaksi juuri tähän järjestykseen kertoaksensa tämän tarinan. Ympärillä elävä elämä vie kuitenkin keskittymisen mukanaan.

Konduktööri kävelee jälleen ohitse. Vilkaisee hetkeksi hiljentynyttä naista, eikä tarkista lippua. Junahan ei pysähdy ennen lopullista päämääräänsä: Kouvolaa. Askeleet vievät ohitse. ”Ei tuo koskaan sakkoa maksaisi” kielii katse. Konduktöörin askelien loitotessa tarinat jatkuvat. Mitä, missä, milloin, kenen kanssa. Puhelinnumerot vaihtavat omistajia. Sabina pääsee asumaan humaltuneen naisen luokse, mutta vain väliaikaisesti.

Juna saapuu Kouvolaan kertoo kuulutus. Vain kaksikymmentä viisi minuuttia myöhässä. Jälleen ihmiset odottavat hikisinä. Äkkiä pois pois pois. Mutta minä ajattelen kuinka harmillista on, etten useammin näe näissä samoissa vaunuissa päättäjiä. Täällä liikkuu kansa, jonka elämään he vaikuttavat. Älkää siis kuunnelko musiikkia, ahtautuko muistioiden pariin tai koneen ääreen. Tulkaa junaan tuijottamaan ikkunan takana vaihtuvia maisemia. Tulkaa kuuntelemaan kansaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti