sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kasarminmäen kärsimysnäytelmä.

Tämän tekstin aloittaminen on hankalaa. En haluaisi paluuni opiskeluiden pariin kuulostavan kärsimysnäytelmältä, mutta kun se on! Olen omien opintojeni tähti, ja täten tässä näytelmässä pääosan esittäjä.

Ensinnäkin minua jännitti palata kahden vuoden tauon jälkeen käsityöläisyyden pariin. Mahtaako taltta enää pysyä käsissä? Kuinka ja mitä sillä vasaralla hakattiinkaan? Millaista palautetta opettajat antavat, kun yritän räveltää eteenpäin ja muistaa sen mitä aikanaan opin? Uusi Paja-rakennus oli tuttu, mutta "mihin on laitettu tämä, tuo ja se, missä nämä, nuo ja ne, ja kuka tämänkin on jättänyt tähän" tuskailu alkoi jo lähestymään uhkaavasti, kun etsin eräänä iltapäivänä "bunkkerista" itselleni kaappia, johon kasata kaikki tuo työntekemiseen hankittu omaisuus. Mikä ovi on lukossa, mikä ei, keneltä saan avaimen ja mihin minulla on kulku opiskelijana?
Loppujen lopuksi lohdutin itseäni sillä, että Kasarminmäki on pieni osa Kouvostoliittoa, ja hyvin pieni osa maailmaa.

Käytännön seikkojen jännittäessä takaraivossani, jouduin tuskailemaan opintojeni parissa hieman eri tavalla. Yksikään opinto-ohjaaja ei osannut neuvoa minua opinnoissani eteenpäin. Koulutusalani opintojen sisältöä on muutettu opiskelu- ja poissaoloaikanani niin moneen otteeseen, ettei henkilökuntakaan pysy perässä mikä nykyisistä kokonaisuuksien osista korvaisia omia puuttuvia opintojani. Ikään kuin rangaistuksena vuosien poissaoloista, jouduin itsekseni tutkimaan sähköisistä järjestelmistä kurssien sisältöjä, tarkistamaan kuinka paljon minulla on puuttuvia opintoja, ja millä tavalla tämä kaikki keskustelisi keskenään sillä tavalla, että saisin valittua joukosta sopivia kursseja, ja opintoni kasaan kalenterivuoden aikana.
Nyt minulla on jonkinlainen suunnitelma.

Huokaisin helpotuksesta.

Minulla on kaappi "bunkkerissa". Suunnitelma. Asunto Kouvostoliitossa. Seminaarityön suunnitelma hiomista vaille valmis. Ajattelin, että aiemmin luonnostelemani käsikirjoitus saattaisi sittenkin palata raiteilleen, ja tarina löytää uomansa. Mutta niinhän se menee tarinan kerronnassakin, tulee yllättävä käänne, jossa sankaritarta koetellaan. Minulle annettiin työstettäväksi verhoilukurssilla kokonainen sohvakalusto ja restaurointikurssilla pieni arkku. Mieleni teki änkyttää. Tämä kaikki tuli vastaan kuin rannalla yllättävä kylmä tuuli ja korkeat aallot lämpimänä päivänä. Tajusin, että kärsimysnäytelmäni lavasteet olivat vasta pystytetty, ja itse esitys vasta alkamassa. Tulen jälleen yhdistämään arjessani opiskelun, luottamustehtävät, täysin typerän kunnianhimon ja sisäisen rauhan etsinnän.

Nostakaamme esirippu, maskini on valmis. Improvisoin vuorosanat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti