keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Esteettömyys asiaa Ylänurkassa

Alla oleva teksti julkaistiin Kouvolan ja Kymen Sanomissa 7.12.2010

Esteettömyys ei ole ainoastaan fyysisten esteiden poistamista

Mieltäni on jäänyt vaivaamaan 22.11.2010 (SAK internetsivuilla) julkaistu uutisointi, joka koskettaa osaltaan minua, ja paljon enemmän monia läheisiäni. Uutisoinnissa kerrottiin yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamisen toteutuksen jäävän seuraavalle hallituskaudelle. Uudistusta valmisteltiin lähes neljän vuoden ajan, ja sitä olisi kaivattu kipeästi, jotta syrjintään voisi tarttua tehokkaammin, niin opiskeluyhteisöissä kuin myös työelämässä. Lain tarkoituksena on edistää tasa-arvoa, ja taata kaikille tasavertaiset mahdollisuudet ja oikeudet osallistua yhteiskuntaan toimintakyvystä riippumatta.

Oma vaivani ei ole näkyvä, eikä suinkaan sellainen, josta näkisin syytä kertoa ihmisille joka päivä. Moni seurassani oleva saattaa kuitenkin huomata, että kallistan aina oikeaa korvaani kanssa keskustelijaani kohti. Moni tuskin tulee ajatelleeksi, että näinkin nuorella ihmisellä saattaa hävitä hiljalleen kuulo. Tilanteeni on vääjäämättä menossa kyllä huonompaan suuntaan, ja pian vasenta korvaani koristanee kuulolaite. Omalla kohdallani opetuksen ja opiskelun esteettömyys tulee vastaan taas, kun palaan tammikuussa opintojeni pariin. Taustameteli opetustiloissa, kaikuvat tilat sekä auditoriot tuottavat oman hankaluutensa opiskeluilleni.

Yhteiskunnassa tulee kaiken kaikkiaan pyrkiä siihen, että kaikilla ihmisillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet toimia ja elää. Täysin esteettömään yhteiskuntaan ei ole kuitenkaan päästy. Kuinka moni tietää, että työhön haluavia kehitysvammaisia on maassamme noin 3000, ja näistä työllistyneitä on vain 300 henkilöä? Todellisuus ei kohtaa ajatusta siitä, että jokaisella kansalaisella olisi oikeus työntekoon. Vääristynyt ajattelutapa, jonka mukaan kaikki vammaiset ja vajaakuntoiset ovat oikeutettuja, tai jopa velvoitettuja, nauttimaan eläkettä sekä muita sosiaalietuuksia tekemättä työtä, on muserrettava. Ennemminkin yhteiskunnan on kannustettava siihen, että jokaisella on oikeus ja velvollisuus työntekoon niillä resursseilla, jotka siihen ovat käytettävissä.

Oma toimintakykyni on korjattavissa hyvin helposti, ja maailma on minulle huomattavasti esteettömämpi kuin monelle muulle. Näiden muiden puolesta toivon hartaasti, että itsenäisyyttä juuri juhlistanut isänmaamme ottaa mallia naapurivaltiosta. Vuoden 2009 alusta astui nimittäin Norjassa voimaan uusi syrjintä- ja esteettömyyslaki, jossa työpaikkojen ja oppilaitosten vastuulla on varmistaa, että alentunut toimintakyky ei estä työssäkäyntiä ja opiskelua.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Ruosteinen alku opinnoilla

Opintojen jatkaminen vuosien jälkeen ei ole niin helppo tehtävä kuin toivoin. Tiesin että minulla tulee olemaan hankaluutta suhtautua tilanteisiin, joissa asiat ei mene minun tahdillani. Joudun odottamaan ja pitämään malttini, kun ihmiset ympärilläni säätävät, puhuvat itsestäänselvyyksiä ja saavat hermoni riekaleille. Yhtäkkiä olen jälleen ympäröity ihmisillä, jotka tavoittelevat erikoisuutta, vastavuoroisesti pukeutuvat mätsäävästi tai puhuvat niitä näitä irtonaisia epärelevantteja pikku faktoja, jotka he ovat oppineet kirjoista.

Joudun jälleen kuuntelemaan kahvipöytä jaarittelua opetuksen laadusta, enkä jaksa enää sanoa, miten asian voisi tuoda esille, jotta tilannetta voi parantaa. Tai no... Totuushan on se, ettei tiikeri raidoistaan pääse, ja tulen kai kuljettamaan mukanani vararehtorin kanssa tuottamaani valitusprosessia sekä miljoonaa kopiota.

Opintoni eivät ole vielä edes kunnolla päässeet uuteen vauhtiin, kun olen totaalisen riutunut.

Kaiken tämän kestäisin, jos opinto-ohjaajat eivät sormi suussa sanoisi minulle, etteivät he tiedä, miten auttaa minua eteenpäin opinnoissani. Kurssisisällöt ja tutkinnon vaatimukset ovat vaihtuneet kahden poissaolovuoteni aikana niin rajusti, ettei kukaan ole varma millaisella paletilla minun valmistumiseni on totisinta totta. Ja lopulta kaikki on minun vastuullani, koska kukaan muu ei ole valmis ottamaan sitä.

Hengitän siis syvään, ja kuuntelen vieressä kun opiskelijatoverini toteavat rivissä toinen toisensa jälkeen kuinka ruosteinen tuo ruosteinen pyörä onkaan.
Tulee mieleen kysymys: minkä värinen oli Napoleonin valkoinen ratsu? Taisi olla ruosteinen.