maanantai 6. joulukuuta 2010

Ruosteinen alku opinnoilla

Opintojen jatkaminen vuosien jälkeen ei ole niin helppo tehtävä kuin toivoin. Tiesin että minulla tulee olemaan hankaluutta suhtautua tilanteisiin, joissa asiat ei mene minun tahdillani. Joudun odottamaan ja pitämään malttini, kun ihmiset ympärilläni säätävät, puhuvat itsestäänselvyyksiä ja saavat hermoni riekaleille. Yhtäkkiä olen jälleen ympäröity ihmisillä, jotka tavoittelevat erikoisuutta, vastavuoroisesti pukeutuvat mätsäävästi tai puhuvat niitä näitä irtonaisia epärelevantteja pikku faktoja, jotka he ovat oppineet kirjoista.

Joudun jälleen kuuntelemaan kahvipöytä jaarittelua opetuksen laadusta, enkä jaksa enää sanoa, miten asian voisi tuoda esille, jotta tilannetta voi parantaa. Tai no... Totuushan on se, ettei tiikeri raidoistaan pääse, ja tulen kai kuljettamaan mukanani vararehtorin kanssa tuottamaani valitusprosessia sekä miljoonaa kopiota.

Opintoni eivät ole vielä edes kunnolla päässeet uuteen vauhtiin, kun olen totaalisen riutunut.

Kaiken tämän kestäisin, jos opinto-ohjaajat eivät sormi suussa sanoisi minulle, etteivät he tiedä, miten auttaa minua eteenpäin opinnoissani. Kurssisisällöt ja tutkinnon vaatimukset ovat vaihtuneet kahden poissaolovuoteni aikana niin rajusti, ettei kukaan ole varma millaisella paletilla minun valmistumiseni on totisinta totta. Ja lopulta kaikki on minun vastuullani, koska kukaan muu ei ole valmis ottamaan sitä.

Hengitän siis syvään, ja kuuntelen vieressä kun opiskelijatoverini toteavat rivissä toinen toisensa jälkeen kuinka ruosteinen tuo ruosteinen pyörä onkaan.
Tulee mieleen kysymys: minkä värinen oli Napoleonin valkoinen ratsu? Taisi olla ruosteinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti