keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Koiratappelutilaus ja karvas opetus

" Lapset ovat lapsia, lapset ovat lapsia..." Mantra pyörii huulillani. Sanojen uskottavuus ei vain juuri tällä hetkellä saa minua pauloihinsa niin kuin kuuluisi. Minulla nimittäin paloi käpy naapurin poikaan. "Lapset ovat lapsia"...

Kyseinen keskenkasvuinen tuli käymään vanhempieni pihassa, ja seitsemän vuotian kirkkain silmin kysymään minulta " koska otat koirat pihalle, jotta saadaan koiratappelu."
"Anteeksi kuinka?" kysyin.
"Koiratappelu."
Näen itseni tuijottamassa lasittunein silmin eteenpäin miettiessäni mitä sanoisin tälle muksulle tappelukoirien kasvattamisesta, kohtelusta, tai niiden ihmisten luonteesta jotka moista veristä raakuutta harrastavat esimerkiksi kasvatustyön ohessa.
En saanut suustani muuta kuin "Etkö sä tiedä kuinka Outoa on pitää sellaisesta kuin koiratappelusta?"
Napakka vastaus löi oikeaan ohimoon
"Ei se ole outoa."

Mitä näille lapsille sanotaan kotona, kun puhutaan jostain niinkin vakavista asioista kuin tämä? "Ne nyt vain vähän tappelee..." Ehei, on julmettu ero tappelukoiran ja reviiriään puolustavan uroksen välillä. Ja jos lapsi on tarpeeksi vanha sanomaan pitävänsä tällaisesta julmasta koirille kipua tuottavasta urheilusta, on kyseinen lapsi tarpeeksi vanha myös kuulemaan totuuden. Ei koirat lähde tappelun jäljiltä kolhuitta kehästä isännän kanssa syömään makkaraa nuotion ääreen, kun verta on ensin vuodatettu kuin sian kurkusta. En kuitenkaan nähnyt velvollisuutenani ladata faktoja päin pellavahiusten kehystämiä kasvoja. Mutta auta armias jos toisen kerran kyseinen lapsi esittää tämän pyynnön minulle, saattaa luvassa olla uneton yö.

Mutta kuinka usein lastenohjelmissa taistellaan, eikä kukaan vuoda verta tai kuole.
Kaikki paranee.
Niin kai koiratkin.
Lasten maailmassa, johon totuus ei ole vielä iskenyt

Mantra alkaa taas soljua suussa, mutta siinä on karvas jälkimaku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti